keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Kevääseen


Heräsin aamulla varta vasten hulluja päiviä varten, mikä jopa omasta mielestäni on ihan hullua, joten saa vapaasti arvostella. Köröttelin bussilla Stockmannille ja suuntasin askeleeni suoraan lastenvaateosastolle ja Ticketin rekeille. Sitten alkoi armoton värien ja kokolappujen plaraus, kainalot hikeentyivät, puna nousi kasvoille ja tunsin yleisen paniikkitunnelman tarttuvan. Mitä jos en löydä sitä mitä haen, jos joku muu ehtii ensin. Rauhoittelin itseäni hetken ja samalla tuntui kuin kaikki muutkin olisivat rauhoittuneet. Pukuja oli todella paljon ja kun hiukan katselin ympärilleni, löysin mitä tulin hakemaan. Jonottelin vielä kassalle pienen ikuisuuden, jonka jälkeen kiiruhdin turvallisen bussin kyytiin. En totisesti pidä tungoksesta, mutta olen silti tyytyväinen ostoksiini. Meillä ulkoillaan paljon, pidän Ticketin vaatteista ja nämä oikeasti olivat edulliset. Oranssi puku on nuoremmalle tytölle ja vihreä pojanpallerolle. Esikoinen jäi ilman, koska hänellä välikausiasu jo on.

Huomaan noudattavani ostoksissani aina samaa kaavaa. Esikoiselle (tyttö) ostan enemmän tyttömäisiä vaatteita, jotta ne pieneksi jäätyään käyvät keskimmäiselle lapselleni (tyttö). Keskimmäisen uudet vaatteet ovat yleensä aika sukupuolineutraaleja, jotta ne jäätyään pieneksi käyvät kuopukselle (poika). Kuopuksen uudet vaatteet ovat luonnollisesti aika poikamaisia.

2 kommenttia:

Niinu kirjoitti...

Kivan väriset puvut ostit:)
Mitä maksoivat?
Meiltä liikaa matkaa Treelle,vaikka siellä sukulaisissa ja ystävissä usein käydäänkin;saamme sitten maksaa aina ja kaikessa pikkukaupunkilisää...
Olisin voinut haluta kumman vaan pojalleni,tuntuu että tuollaiselle 130-senttiselle tarjolla on taas vaan mustaa,harmaata,tummansinistä ja rumaa.(Ruma on nykyään väri?!)

Peanut kirjoitti...

Kiitos. Ne maksoivat 29,90 kappale eli edulliset olivat. Tykkään myös pukea lapsiani väreihin. Olen kuullut monen valittavan samaa, että siinä kohtaa kun lapsi kasvaa ulos "lastenosastolta" saa värikkäitä ja iloisia vaatteita metsästää kissojen ja koirien kanssa.