maanantai 23. toukokuuta 2011

Arvontaa Susannan työhuoneella

Törkeän pitkä hiljaisuus on blogissani ollut ja tilanne saattaa vielä tovin jatkua samanlaisena. Tuleva muutto ja kevään koulukiireet vievät ajatukset toisaalle. Ommellut kyllä olen jopa poikkeuksellisen ahkerasti, mutta kun en edes ole jaksanut ladata kameraa saati kuvata sillä :) Mehukkaimmat esittelen heti kun siltä tuntuu.

Mutta käypääkä osallistumassa arvontaan Susannan työhuoneella. Klikkaa klikkaa!

torstai 5. toukokuuta 2011

Toms



Ostin taas kesäksi yhdet kangaskengät. Tällä kertaa nettishoppailussa ostoskoriin päätyivät astetta eettisemmät kengät, eli tomsit. En tiennyt tomseista mitään entuudestaan, mutta nopean googletuksen jälkeen huomasin, että kuljen kyllä taasen vähän jälkijunassa. Kengistä on ollut puhetta monissa blogeissa. Mutta parempi myöhään kuin milloinkaan, eks jee?

Kengistä saat tietoa esimerkiksi täältä, mutta se pääpointti näissä on se, että aina kun joku ostaa tomsit, yritys lahjoittaa yhden kenkäparin köyhän perheen lapselle. Eli kyllä tästä ostoksesta saa pikkurahalla itselleen hyvää mieltä.

Omat tomsit voit tilata vaikkapa täältä.