Meille pelastettiin yksi koditon konnapoju edellisen omistajansa menehdyttyä. Konnuus tuli meille monen mutkan kautta, enkä ollut alunperin ihan varma haluanko edes toista konnaa. Kyseessä on nelivarvasuros, jonka iästä ei ole tarkkaa tietoa. Veikkaisin 20–30 vuotta, perustuen lähinnä netin konnatietoon ja tietysti olen vertaillut meidän toiseen konnaan, jonka ikä siis on tiedossa noin ungefääristi.
Konnuus on tosi liikkuvainen ja omistaa mahtavan ruokahalun. On kuitenkin selvästi vielä aran oloinen vieraiden ihmisten kanssa, mutta eiköhän tuokin meidän perheen menoon totu. Kuten kuvista näkyy, on konnan nokka päästetty harmillisen pitkäksi, ja se vaatii vielä viilailua. Antaa herran kuitenkin ensin kotiutua rauhassa; viilauksella ei ole kiirettä, koska papukaijannokka ei vielä haittaa syömistä.
Jonkin verran erityistoimia uusi konna vaati, koska herrojen yhteiselo ei oikein ota sujuakseen. Konnathan eivät siis ole varsinaisia laumaeläimiä, eivätkä kaipaa lajitoveria, mutta nämä pojat nahistelevat jopa avoimella areenalla lattialla, mikä kuulemma on harvinaisempaa. Portaiden alle on rajannut konnille aitauksen, joka on jaettu kahtia ohuella verkolla. Toivon, että tämä järjestely saa eläimet edes sietämään toisiaan.