maanantai 23. toukokuuta 2011

Arvontaa Susannan työhuoneella

Törkeän pitkä hiljaisuus on blogissani ollut ja tilanne saattaa vielä tovin jatkua samanlaisena. Tuleva muutto ja kevään koulukiireet vievät ajatukset toisaalle. Ommellut kyllä olen jopa poikkeuksellisen ahkerasti, mutta kun en edes ole jaksanut ladata kameraa saati kuvata sillä :) Mehukkaimmat esittelen heti kun siltä tuntuu.

Mutta käypääkä osallistumassa arvontaan Susannan työhuoneella. Klikkaa klikkaa!

torstai 5. toukokuuta 2011

Toms



Ostin taas kesäksi yhdet kangaskengät. Tällä kertaa nettishoppailussa ostoskoriin päätyivät astetta eettisemmät kengät, eli tomsit. En tiennyt tomseista mitään entuudestaan, mutta nopean googletuksen jälkeen huomasin, että kuljen kyllä taasen vähän jälkijunassa. Kengistä on ollut puhetta monissa blogeissa. Mutta parempi myöhään kuin milloinkaan, eks jee?

Kengistä saat tietoa esimerkiksi täältä, mutta se pääpointti näissä on se, että aina kun joku ostaa tomsit, yritys lahjoittaa yhden kenkäparin köyhän perheen lapselle. Eli kyllä tästä ostoksesta saa pikkurahalla itselleen hyvää mieltä.

Omat tomsit voit tilata vaikkapa täältä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Jämäkankaista



Tein jämäkankaista tyynynpäällisiä. Tuli niin kivoja, että olin tosi tyytyväinen, etten käynyt hulluilla päivillä ostamassa uusia päälisiä, vaikka niin suunnittelin. Tämä kangas on aikoinaan ollut ihan muussa käytössä ja sitä oli kyllä jonkin verran, mutta hassuissa palasissa. Vähän jännittelin, miten noin paksu kangas luontuu tuollaiseksi tilkkumosaiikiksi, mutta hyvinhän se. 



Samasta kankaasta on jo vuosi sitten tehty keinutuoliin "matto". Kangas on tosiaan paksua ja samettimaista ja tässä vielä kaksinkerroin, joten pehmustaa ihan kivasti pyllyn alla. Uudet tyynyt muuten yhdistävät olohuonetta mukavasti.

perjantai 8. huhtikuuta 2011



Tulevasta muutosta on se hyöty, että kangasvarastot pienenevät nyt urakalla. Tässä yksi valmis tuotos, ottobren Minnie kaavoilla tehty liivimekko. Tai ehkä tuo näyttää pikemminkin tunikalta. Kiva tuli ja niin kivan kesäinenkin. Omistajansakin tykkää kovin ja yks jämäpala olis taas vähemmän, jei!


Toinen hiljattain esitelty Minnie-mekko löytyy täältä, vähän ammattimaisemmin toteutettuna :)

torstai 7. huhtikuuta 2011

Räsymatto


Sisso! Suuri Käsityölehti tupsahti tänään postiluukusta, ja kas kummaa siellähän oli jotain sangen tuttua. Mari Saivio on suunnitellut uutta kirjaansa varten tällaisen jämälankamaton.


No sitä vaan, että on sitä muutkin "suunnitelleet" samanlaisen maton. Ja jo aikapäiviä sitten. Ja totuuden nimissä on sen suunnitellut ennen minuakin jo eräs tokaluokkalainen tyttö.

Mutta ei siitä sen enempää. Mari Saivio on oikeasti ihan huippu ja odotan uutta surrur -kirjaa innolla.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Ihana velttoilu


Velttoilu on törkeän aliarvostettua. Musta on niin kiva velttoilla ja oikeasti nauttia siitä! Ja onhan se hyödyllistäkin. Onhan? ONHAN?



Nimittäin tällä tahdilla mun gradu ei valmistu i-k-i-n-ä!

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Muutto



Toive on kytenyt pitkään, ajatus hautunut hitaasti, mutta päätös syntyi nopeasti. Me muutamme! Takaisin sinne mistä lähdimme, sinne missä ovat rakkaamme ja tutut nurkat. Asunto on irtisanottu, päiväkotiin ja kouluun ilmoitettu, tavaroiden läpikäyminen on alkanut. Ilmassa on odotusta ja jännitystä.


Muuttoon liittyy kaikkea mutkaista, mutta niistä myöhemmin. Nyt halusin vain tilittää tuntojani.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Arvonta


Pssst... tosi kivat palkinnot :)

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Löytö!


Joskus vaan lykästää! Juurikin kun olin saanut housut ommeltua, lähikirppiksellä käveli vastaan sinipuna-raitainen marimekon paita, mikä sopi housujen kanssa just passelisti. Koko oli täydellinen ja hintakin vaivaiset 3 euroa. Me so happy :)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Bambinmetsästykseen :)

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Näperrystä



Fimo muovailumassasta on tehty ötököitä ja nappeja. Niillä ei ole vielä kotia, ainoastaan lisko on päässyt koristamaan bonsaipuun ruukkua. Muiden kotiustus ei ota tuulta alleen. Myöhemmin sitten.

Herneenversojakin on idätetty. Vähän puolivahingossa kylläkin. Laitoin sen kummempia miettimättä laskiaisaattona kilon pussin herneitä likoamaan. Laskiaisena laskiskelin, ettei meillä kukaan niin paljon hernekeittoa syö. Eikä pakastinkaan vedä niin paljon. Nyt meillä on sitten monta ruukullista herneenversoja :) Onneksi niille riittää kysyntää, maistuvat myös konnapojille.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Housuviikot



Palleron housutilanne on jo pitkään ollut ankea: pieniä, kuluneita ja ikitahroilla varustettuja pöksyjä aamusti jalkaan. Kerrassaan makeita longjohneja tuli ommeltua talvella, mutta eihän tollanen tosimies voi pelkillä kalsareilla vetää (vaikka olis kuinka hienot). Viikon aikana olen siis surautellut housut jos toisetkin. Perustrikoo/frotee/plyysilinjalla on menty, en siis ole viitsinyt kaivaa kameraa niiden takia. Harmaat pääsivät kuitenkin ottamaan aurinkoa tuolin selkänojalle ihan vaan hauskojen raitaresorien vuoksi. Sekä joustofrotee että resori on haettu triteksistä. 

Ajattelin, että samoilla systeemeillä syntyisi myös hauskoja shortseja kesäksi. 



Iltapuhteeksi syntyi myös uusi kauluri. Siitä tuli ihan passeli ja nätti, mutta novitan tempo -langalla kuitenkin niin lämmin, että omistaja sanoi pitävänsä sitä sitten ensi talvena. No, en sitten jaksanut päätellä ja kerätkin roikkuvat vielä mukana :)

Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Puuhanurkka


Lapsille on kehitetty omaa paikkaa piirrellä ja askarrella ja siinä se nyt on. Paikkaa ja huonekaluja on vaihdeltu ja uusia ideoita on otettu käyttöön. Mutta tällaisessa muodossaan se on nyt ollut niin pitkään, että  vaikuttaa jo suhteellisen pysyvältä systeemiltä. 



maanantai 7. maaliskuuta 2011

Palkittu


Voitin ensimmäisen kerran blogiarvonnassa!!! Ja voin kertoa, että olen osallistunut jo sangen moniin. Voitin siis ihanan ja monipuolisen Ennenvanha -sivuston arvonnassa Kirjo ja ompele tyylikästä -kirjan (Clare Youngs).

Kirja on todella viehättävä ja kuvat kauniita. Ohjeiden käyttökelpoisuutta jokainen testatkoon tahollaan, mutta kyllä tämä minua ainakin inspiroi. Ja kirjontaa aiemmin harrastamattomalle (siis minulle) ohjeet vaikuttavat kivan simppeleiltä ja erilaiset pistot opastetaan sekä kuvin että sanoin. 

Kiitos Annu ja Liinu ♥

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Yöpukupussi


Oikea termi olisi varmaankin pyjamapussi, mutta ei meillä käytetä pyjamia, vaan ihan vaan yöpukuja :) Lapsilla on ollut tapana tulla aina alakertaan pukemaan (räyh) ja sitten yökkärit heitetään portaille hujan hajan (tuplaräyh). Oli meillä joskus joku Ikean sammakko, missä säilytettiin yöpukuja, mutta sekin lojui ketarat ojollaan siinä portaalla. 

Tämän pussin kaikki materiaalit on kierrätettyjä, marimekko, vuorikangas ja vetoketju kirpparilta ja nappi omasta vanhasta villatakista. Nappikiinnitys on kätsy, kun pussin saa nyt mukavasti roikkumaan portaiden juurelle. Ja imaisee sisäänsä just sopivasti kolmen lapsen yöpuvut.

torstai 24. helmikuuta 2011

Konnankoukkuja


Meille pelastettiin yksi koditon konnapoju edellisen omistajansa menehdyttyä. Konnuus tuli meille monen mutkan kautta, enkä ollut alunperin ihan varma haluanko edes toista konnaa. Kyseessä on nelivarvasuros, jonka iästä ei ole tarkkaa tietoa. Veikkaisin 20–30 vuotta, perustuen lähinnä netin konnatietoon ja tietysti olen vertaillut meidän toiseen konnaan, jonka ikä siis on tiedossa noin ungefääristi. 


Konnuus on tosi liikkuvainen ja omistaa mahtavan ruokahalun. On kuitenkin selvästi vielä aran oloinen vieraiden ihmisten kanssa, mutta eiköhän tuokin meidän perheen menoon totu. Kuten kuvista näkyy, on konnan nokka päästetty harmillisen pitkäksi, ja se vaatii vielä viilailua. Antaa herran kuitenkin ensin kotiutua rauhassa; viilauksella ei ole kiirettä, koska papukaijannokka ei vielä haittaa syömistä. 




Jonkin verran erityistoimia uusi konna vaati, koska herrojen yhteiselo ei oikein ota sujuakseen. Konnathan eivät siis ole varsinaisia laumaeläimiä, eivätkä kaipaa lajitoveria, mutta nämä pojat nahistelevat jopa avoimella areenalla lattialla, mikä kuulemma on harvinaisempaa. Portaiden alle on rajannut konnille aitauksen, joka on jaettu kahtia ohuella verkolla. Toivon, että tämä järjestely saa eläimet edes sietämään toisiaan.  

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Pussukka

Sain viikonloppuna olla itsekseni, joten olen siivoillut (kuinkas muutenkaan), mööbeliseerannut, kirppistellyt, lukenut blogeja ja ommellut. Ja päivitänpäs vähän tätäkin saittia. 





Tyttöjen Sylvanian family hahmot ovat odotelleet kivaa paikkaa levähtää leikkien välillä jo joulusta saakka. Tänään valmistui ihana pikku pussukka, joka sopii tarkoitukseen kuin nakutettu. No, ainakin siihen asti, että tytöt ostavat uusia hahmoja. Uusille perheenjäsenille ei oikein tahdo tila enää riittää. Alkuperäiseen suunnitelmaani kuului vetoketju, mutta oikeanvärisen ja -pituisen ketjun puuttuessa, vaihdoin kiinnitykseksi läpän ja napin. Ja lopputulos on varmasti somempi.



Nappasinpa samalla kuvan tyttöjen huoneen väriläikästä. Matto on valmistunut jo yli vuosi sitten, mutta ei ole tainnut kamerani vierailla ennen yläkerrassa :) Maton pohjana on ihan tavallinen liukuestematto, jonka reikiin olen sitten solminut rullautuneita trikookangaspötköjä. Matosta saisi vielä vähän pidemmänkin, siis mikäli olisi oikean värisiä kankaanjämiä. 

tiistai 1. helmikuuta 2011

Koulutie


Kun tämä tyttö aloitti koulutiensä syksyllä, minä saattelin hänet koulun ovelle. Halattiin, pussattiin ja toivotettiin hyvät päivät. Siellä meitä oli salaa silmäkulmiaan pyyhkiviä äitejä (ja isiä) monta. Kokeneemmat tiesivät kertoa, että pian koittaa aika kun ei saa enää saattaa. Että nauti nyt.

Koittikin se aika. Siis monelle muulle perheelle, vaan ei meille. Saattelen aamuisin kouluun, joskus ovelle saakka, toisinaan käännyn kannoiltani mäen alta. Pusut ja halit ja toivotukset. Molemmilta. Koska opiskelen, on minulla tähän aikaa, tai ainakin voin sen ajan jostain nipistää. Se on luksusta se! Mutta tuo nautinto on välillä vähän kinkkisempi juttu. Pikku kävely aamulla koululle ja takaisin tekee hyvää, matkaa kertyy ehkä reilun kilometrin verran ja lapsi jää hyvillä mielin kouluun. Se on hyvä. Ajatuskin yksin kävelystä nostaa vedet tytön silmiin. 

Olen varovaisesti yrittänyt jutella yksin tai kaverin kanssa kävelystä. Ajattelin, että josko tuosta äidin saattelusta vielä kiusataan (tätä en tietenkään lapselle sanonut). Asia mietityttää minua nykyään usein. Että voinko omanapaisesti nauttia lapsen saattamisesta, sen tuomasta virkeydestä ja hyvästä mielestä. Pitäisikö minun karaista lapseni niin tylyltä kuin se kuulostaakin? Vai opettaako Siperia?

maanantai 17. tammikuuta 2011

Juhlat alkakoon!

Meillä juhlitaan lasten synttäreitä aina pitkään ja hartaasti. Kun esikoinen täytti yksi vuotta, kaikki sukulaiset tulivat kutsuttuina juhlimaan. Sen jälkeen onkin ollut aina melkoista aikatauluttamista ja nykyään en enää edes yritä järjestää varsinaisia juhlia. Kukin tulkoon kun ehti. Pääasia että tulevat.

Keskimmäisen viisivuotissyntymäpäivien juhlinta alkoi viime viikonloppuna ja teemaksi toivottiin kilpikonnaa. Hmmm... Pisti miettimään. Varsinkin kun sankari itse on kananmuna-alleginen ja kananmunattomat keksit menettävät muotonsa uunissa, joten kilpikonnakeksejä ei kannattanut edes harkita. Eli näin sitten edettiin.