sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Arvonta


Pssst... tosi kivat palkinnot :)

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Löytö!


Joskus vaan lykästää! Juurikin kun olin saanut housut ommeltua, lähikirppiksellä käveli vastaan sinipuna-raitainen marimekon paita, mikä sopi housujen kanssa just passelisti. Koko oli täydellinen ja hintakin vaivaiset 3 euroa. Me so happy :)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Bambinmetsästykseen :)

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Näperrystä



Fimo muovailumassasta on tehty ötököitä ja nappeja. Niillä ei ole vielä kotia, ainoastaan lisko on päässyt koristamaan bonsaipuun ruukkua. Muiden kotiustus ei ota tuulta alleen. Myöhemmin sitten.

Herneenversojakin on idätetty. Vähän puolivahingossa kylläkin. Laitoin sen kummempia miettimättä laskiaisaattona kilon pussin herneitä likoamaan. Laskiaisena laskiskelin, ettei meillä kukaan niin paljon hernekeittoa syö. Eikä pakastinkaan vedä niin paljon. Nyt meillä on sitten monta ruukullista herneenversoja :) Onneksi niille riittää kysyntää, maistuvat myös konnapojille.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Housuviikot



Palleron housutilanne on jo pitkään ollut ankea: pieniä, kuluneita ja ikitahroilla varustettuja pöksyjä aamusti jalkaan. Kerrassaan makeita longjohneja tuli ommeltua talvella, mutta eihän tollanen tosimies voi pelkillä kalsareilla vetää (vaikka olis kuinka hienot). Viikon aikana olen siis surautellut housut jos toisetkin. Perustrikoo/frotee/plyysilinjalla on menty, en siis ole viitsinyt kaivaa kameraa niiden takia. Harmaat pääsivät kuitenkin ottamaan aurinkoa tuolin selkänojalle ihan vaan hauskojen raitaresorien vuoksi. Sekä joustofrotee että resori on haettu triteksistä. 

Ajattelin, että samoilla systeemeillä syntyisi myös hauskoja shortseja kesäksi. 



Iltapuhteeksi syntyi myös uusi kauluri. Siitä tuli ihan passeli ja nätti, mutta novitan tempo -langalla kuitenkin niin lämmin, että omistaja sanoi pitävänsä sitä sitten ensi talvena. No, en sitten jaksanut päätellä ja kerätkin roikkuvat vielä mukana :)

Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Puuhanurkka


Lapsille on kehitetty omaa paikkaa piirrellä ja askarrella ja siinä se nyt on. Paikkaa ja huonekaluja on vaihdeltu ja uusia ideoita on otettu käyttöön. Mutta tällaisessa muodossaan se on nyt ollut niin pitkään, että  vaikuttaa jo suhteellisen pysyvältä systeemiltä. 



maanantai 7. maaliskuuta 2011

Palkittu


Voitin ensimmäisen kerran blogiarvonnassa!!! Ja voin kertoa, että olen osallistunut jo sangen moniin. Voitin siis ihanan ja monipuolisen Ennenvanha -sivuston arvonnassa Kirjo ja ompele tyylikästä -kirjan (Clare Youngs).

Kirja on todella viehättävä ja kuvat kauniita. Ohjeiden käyttökelpoisuutta jokainen testatkoon tahollaan, mutta kyllä tämä minua ainakin inspiroi. Ja kirjontaa aiemmin harrastamattomalle (siis minulle) ohjeet vaikuttavat kivan simppeleiltä ja erilaiset pistot opastetaan sekä kuvin että sanoin. 

Kiitos Annu ja Liinu ♥

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Yöpukupussi


Oikea termi olisi varmaankin pyjamapussi, mutta ei meillä käytetä pyjamia, vaan ihan vaan yöpukuja :) Lapsilla on ollut tapana tulla aina alakertaan pukemaan (räyh) ja sitten yökkärit heitetään portaille hujan hajan (tuplaräyh). Oli meillä joskus joku Ikean sammakko, missä säilytettiin yöpukuja, mutta sekin lojui ketarat ojollaan siinä portaalla. 

Tämän pussin kaikki materiaalit on kierrätettyjä, marimekko, vuorikangas ja vetoketju kirpparilta ja nappi omasta vanhasta villatakista. Nappikiinnitys on kätsy, kun pussin saa nyt mukavasti roikkumaan portaiden juurelle. Ja imaisee sisäänsä just sopivasti kolmen lapsen yöpuvut.