Hankintoja

Olen aina pitänyt itseäni vähän omituisena naisihmisenä, kun en oikein innostu keittiövälineistä. Karttelen Tupperware-kutsuja viimeiseen saakka, enkä juuri koskaan osta mitään keittiöön. Iän karttuessa tähän on kyllä tullut pienoista muutosta. Tämä Marimekon Kippis-kulho nyt vaan oli niin ihana, että ostin vaikka en ihan oikeasti sitä tarvitse.

Noooh, kyllä se pääsi heti käyttöön.

Tämä ihanuus, eli vuoden 1971 äitiyspakkauksen makuupussi, puolestaan tarttui mukaani lähikirppikseltä. Ihanaa painavaa tikkivanua, kauniilla värillä ja kuviolla. Valitettavasti siinä on yksi paha haalistuma ja muutama likatahra. Suunnitelmissa olisi värjätä se (sääli). En vain tiedä millä värillä. Ideoita?

Ei mopolla mahdottomia

Kuva on Wikipedian sivustolta

Tänään lenkillä katselin kun pojat ajelivat mopoilla liukkailla teillä. Pojat on poikia, mutta se haju! Aikansa kaasuteltuaan ympäristöön levisi mopobensan haju ja voi vitsi, miten tuli muistoja mieleen. Mulla oli teininä joku tollanen isoveljen vanha Tunturi Tiger. Viritettynä of course. Mä tykkäsin mopolla ajelusta kovin noin huvittelumielessä, mutta oli se varsin hyödyllinenkin. Ihan harmitti, kun en enää kehdannut ajaa mopolla, kun autonkin lainaaminen isältäni oli tuskallisen vaikeaa.

Mutta joo, muista yhden kerran kun ajeltiin mopoilla kahden kaverin kanssa (niillä oli vaan sellaset pienet monkeyt, hih). Ajelin turhan reteesti ja lujaa ja tietysti tuli soratie ja mutka ja kuusiaita. Vaihtoehtoina oli joko yrittää kääntyä ja kaatua varmasti tai yrittää vaan hiljentää ja täräyttää kuusiaitaan. Lopputulos oli jotain siltä väliltä. Kaverit löysi mut pusikosta ja nauroi itsensä tärviölle. Mua hävetti valtavasti, mutta tänään olen nauranut muistolle.

Hamonen

Kesätamineiden valmistus jatkuu. Vauhti ei tosin päätä huima, mutta onhan kesään vielä onneksi matkaa. Muutama trikoovaate lähti jo kummipojan matkaan, kuvat vaan jäivät ottamatta.

Nyt esittelyvuorossa on uusimman Ottobren kaavoilla tehty "Hertta hame". Edessä on kaksi sydäntaskua ja helmaa koristaa sininen pitsi. Hiukkasen iso hame tuli tehtyä, mutta sitä nyt ei lastenvaatteissa voi miinukseksi lukea. Kangas on kirpparilta löytynyt pöytäliina. Olen tyytyväinen tulokseen.

Karkkia pliis

Blogini on viettänyt hiljaiseloa, minä en. Meillä pikemminkin raikaa. Esikko on kipeänä ja yskii ryskii öisin. Pallero tekee hampaita tai mitälie. Huutaa öin ja päivin. Ainoa kiva paikka on äidin (liikkuva) syli. Huh, selkäparkani.

Aamukahvin seurassa osallistun nyt Kataliinan jo aikapäiviä heittämään haasteeseen:

1. Valitse vähintään viisi irtokarkkilaatua, jotka valitsisit oikeastikin karkkipussiisi.
2. Ota karkeista joko itse kuvat tai nappaa ne netistä ja julkaise ne blogissasi.

3. Tämän jälkeen haasta vähintään kolme ihmistä tekemään tämä meemi, ja linkkaa heidän blogeihinsa. Voit haastaa myös useamman! Koita arvata, mistä nameista he tykkäävät.

4. Halutessasi voit vielä selvittää sanallisesti valintojasi.

Olisin melkein voinut kopsata Kataliinan oman karkkikuvan, sen verran oli samoja namuja. Suurin poikkeus oli suklaa. Mun suuri suklaaheikkous irtsarien joukossa on susupalat. Kataliina veikkasi nameihini lukeutuvan turkinpippureiden. Veikkaus oli sinällään hyvä, että pidän turkinpippureista ja ostan niitä usein pussina, vaikka irtsareideni joukkoon ne päätyvät aniharvoin.

Sitten se vaikein osuus eli haasteelle jatkajat:
1. Katilein. Veikkaan, että pidät Maraboun suklaasta
2. Himalainen. Veikkaan, että pidät lakritsista
3. 17 neliötä. Veikkaan, että pidät lontoonrakeista

Telttailua

Pahoitteluni huonoista kuvista.

Tarkoitus oli tehdä itsellekin tunika. Uusimmasta käsityölehdestä löysin mukavan näköisen ohjeenkin. Mutta voi vitsi, mulla meni sukset ristiin kyseisen ohjeen kanssa. Tuntui, etten ymmärtänyt ohjeita, enkä sen päälle ymmärtänyt miksi niin pitää tehdä. Yritin kuitenkin noudattaa ohjeita, vaikka tuskaa teki. Siinä kohtaa kun niskaan piti laittaa vetoketju, päätin luottaa omaan arvostelukykyyni. Pääni ei ole niin iso, etteikö se tuosta aukosta mahtuisi. Tunikaa tein mutta teltta siitä syntyi. Alusta asti oli tunne, että tunikasta tulee liian iso (tehty koolla 40), mutta jotenkin vaan ajattelin, että kenties malli vaatii väljyyttä. No, ei tuo nyt päällä ihan kamala ole, mutta kuitenkin. Luulen, että availen käänteet ja surautan saumurilla sivusaumoista muutamia senttejä pois. Lörpöttäviä taskuja en ehkä laita takaisin ollenkaan. En tiedä. Tunikan täytyy roikkua henkarissa poissa silmistä pari päivää, jotta osaan ratkaista sen tulevaisuuden.

Esikon tunika Ottobren kaavoilla onnistui ainakin täydellisesti. Samoilla kaavoilla syntyy varmasti lisää tunikoita myös siskolle ja serkulle.

Hyvää ja loistokasta viikonloppua kaikille!

Parempi myöhään...

Missasin Liivian korttitilauksen tässä jokin aika sitten. Asia jäi kaivelemaan, erityisesti kun ihanista kuvista on näkynyt pilkahduksia monissa blogeissa. Onneksi kysyin, josko Liivialla vielä olisi kortteja. Ja hiphei, niitähän löytyi. Laatikon pohjalta, kuulemma. Sain siis eilen ihanaa postia. Voi että, tuli hyvä mieli. Aurinkokin paistoi, kun kävin postilaatikolla ja olen ihan varma, että painoin vähemmän palatessani. Liivialla on "valon taju", juuri se, mikä parhailla kuvaajilla on.

Kortit pääsivät kotonamme kunniapaikalle rakkaidemme viereen. Tein niistä kollaasit kehyksiin. Omakehua kenties, mutta voi vitsi, miten hyvältä seinämme näyttää!