Jumppaa ja juhlaa

Eskarista tuli pyyntö viedä lapselle jumppavaatteet ja pyyhe. Kun siellä tuntuvat muutenkin jo olevan usein vaatteet hujan hajan, eikä esikko oikein osaa vielä pitää tavaroistaan huolta. Ja kun välillä mies vie ja tuo, eikä tuo ole yhtään hajulla, mitkä vaatteet pitäisi tuoda kotiin ja mitkä jättää sinne. Niin päätin tehdä erillisen pussukan jumppavermeille. Pussi on ihan simppeli, mutta tunnistettava ja toimiva. Tällaisia töitä varten on aina kiva tutustua ompelukoneeseenkin vähän paremmin ja etsiskellä uusia kivoja tikkejä. Tuosta tikistä kyllä tulee oikeastikin mieleen tikit, siis ne haavaan laitettavat.

Niin ja tää pieni Pallero saavutti eilen virallisen uhmaiän eli 2 vuotta.

Tadaa!!!

kuus vee

Esikoinen täyttää tulevana sunnuntaina kuusi vuotta, mutta koska mies on reissussa, juhlistamme tärkeää päivää vähän myöhemmin. Koska haluan kuitenkin jotenkin ilahduttaa pientä, eikun isoa, oikeanakin päivänä, ompelin tytölle uuden mekon, minkä annan juhlapäivän aamuna sänkyyn aamiaisen kera.
Lisäksi tuunailin tämän kirpputorilta löytyneen vanhan plyysihameen. Siinä oli alunperin rinnuksilla perinteinen kiiltävä rusetti, jonka napsaisin pois, ja aplikoin ja kirjoin tilalle tämän hienon linnun. Mutta kunnia sille, jolle kunnia kuuluu. Eli lintu on törkeästi rohmuttu täältä. Kiitos ja anteeksi.

Muutoksia

Lapset aloittivat viime viikolla päiväkodissa ja isoin eskarissa. Eskarilainen nauttii täysillä ja pienin ei selvästi niin pane pahakseen maiseman vaihdosta. Mutta keskimmäisen haluaisin kovasti pelastaa pahalta maailmalta ja pistää vaikka mekon helmaan piiloon. Ujous ei ole se helpoin luonteenpiirre, kun pitäisi sopeutua suureen meluavaan lapsiryhmään. Ja äidin sydän on hellänä. Auts.

Minä jatkan esikoisen syntymän jälkeen aloittamiani yliopisto-opintoja. Luennot eivät ole vielä alkaneet, joten toistaiseksi teen hommia etänä kotoa käsin. On niin outoa olla hiljaisessa kodissa, outoa ja ihanaakin. Päästä löytyy jopa ajatuksia, mahtavaa! Ristiriitaisia tunnelmia siis. Lohduttaa kuitenkin ajatus siitä, että varmasti aika monessa lapsiperheessä eletään näin syksyllä mullistusten aikaa. Vasta keskiviikkona katselin ikkunasta kun naapurin ekaluokkalaiset marssivat vanhempiensa saattelemina saateessa kouluun ensimmäistä kertaa. Suloista.

Kalliit kanttarellit

Käveltiin esikon kanssa metsän poikki kaupasta kotiin ja poimittiin kaikki löytämämme vadelmat ja kanttarellit. Heinänuha alkoi vähän vaivata ja ilmeisesti pikkaisen rapsuttelin kutiavaa silmääni samalla hierasten roppakaupalla allergeeneja suoraan sidekalvolle. Ensimmäisenä huomasin kotona, että oikea silmä punoittaa. Seuraavaksi tyttö huomasi, että kasvojeni oikea puoli on kokonaan ihan punainen. Kun sitten kävelin peilin ohi, meinasin pudottaa kahvit lattialle pelkästä säikähdyksestä. Koko sidekalvo oli niin turvonnut, että näytti siltä kuin koko sidekalvo olisi lähtenyt irti tai silmä olisi täynnä geeliä. Lääkitsin itseni parhaani mukaan, mutta kun tunnin päästä tilanne ei alkanut helpottamaan vaan päin vastoin paheni, vein tytön naapuriin hoitoon ja tilasin taksin ensiapuun. Sain kortisonia sisältäviä silmätippoja ja silmä oli jo illalla normaalin näköinen (ei tosin normaalin tuntuinen). Vaikka taksikuskille uhosinkin hakevani jatkossa sienet torilta kun tulisi halvemmaksikin, olen edelleen sienestänyt ilolla ja ahkerasti.

Kuvissa viime päivien kotkotuksia ja anopilta saamani ihana puukori, joka on siis vanha ja aito ihan vuodelta 1966.