Vaihto päivävaatteista yöpukuun on meillä aina hauska tapahtuma. Silloin lapset saavat viuhahdella mielin määrin ja päivän loppuenergiat puretaan kirmailemalla ja nauramalla. Tytöt kutsuvat omaa touhuaan nakupelletanssiksi.
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
tiistai 13. tammikuuta 2009
Työpöytä
Nappasin Kataliinan haasteen ja kuvasin työpöytäni. Tai ainakin toisen. Keittiössä on nimittäin vielä toinen pöytä, jonka äärellä olen viettänyt aikaa aivan liian vähän, eli se, jonka päällä ovat saumurini ja ompelukoneeni.
sunnuntai 11. tammikuuta 2009
Muutto
Mutta hei, mitäs tapahtuu kenkälaatikossani? Täällä on monen sorttista ja rotuista asukkia kahdessa kerroksessa. Kenkälaatikkooni on muuttanut salaa riemunkirjava perhe, joka on sisustanut uuden kotinsa ainakin palikoilla, kukilla, huonekaluilla ja onpa siellä myös varsin suurikokoinen taulu. Onneksi ostin suuret talvikengät, joiden mukana tuli suuren suuri kenkälaatikko.
lauantai 10. tammikuuta 2009
Vaihdetaan
yksi vauhtia hidastava pikkupoika yhteen iloiseen ja menevään viisivuotiaaseen tyttöön. Tuloksena riehakasta mäenlaskua aamutuimaan kirpakassa pakkasessa auringon vasta heräillessä.

Lieneekö johtunut tästä lennokkaasta aamusta, että tänään on saatu paljon aikaiseksi. Siivouskin on kivaa kun siihen saa inspiraation. No, tänään sain. Villakoirat saivat kyytiä oikein olan takaa. Pitää vain kääntää " blind eye" sille mitä selän takana tapahtuu, eli juuri lelukoppaan kerätyt lelut ovat taas leikin syövereissä. Pitkin lattiaa, kuinkas muuten. Mutta tänään se ei haittaa. Tänään olen ollut levännyt, iloinen, rauhallinen ja ennenkaikkea k-ä-r-s-i-v-ä-l-l-i-n-e-n äiti. On siis nähtävissä valoa tunnelin päässä. Ehkä nämä valvomiset ja sairastelut oikeasti joskus loppuvat.
maanantai 5. tammikuuta 2009
Kirjasatoa
Joel Haahtela on kirjailija, josta kiinnostuin kun tarpeeksi monet hänet blogissaan mainitsivat. Kun kirpputorilla sitten huomasin Haahtelan "Naiset katsovat vastavaloon" parilla eurolla, en epäröinyt hetkeäkään. Pidin Haahtelan kepeästä kerronnasta ja henkilökuvista. Vaikka kirjasta pidin ja sitä suosittelen, jäin kuitenkin kaipaamaan jotain. Tarinassa ja kerronnassa oli aineksia kunnon draamaan, joten olo oli jälkikäteen hieman valju, koska sitä ei koskaan syntynyt. Kirja pysyi loppuun asti yhtä "seesteisenä".
Mutta sitten raikuvat ablodit seuraavalle kirjalle, joka on TATTADATATTATTATTATTAA Susanna Alakosken "Sikalat". Kuvassa on ainoastaan jonkun lehden ylistävät arvostelut, koska itse kirja oli kirjaston vip-laina, mikä piti kiikuttaa nopsaan takaisin. Ihailen Alakosken tyyliä kirjoittaa, jonka taitaa myös muutama suosikkibloggaajistanikin. Lauseet ovat paikka paikoin hyvin lyhyitä. Niin lyhyitä, että mielessäni kuvittelen Waltarin tuhahtelevan. Itse kertomus on rakastettava, karu, toiveikas. Tarinan päähenkilölle toivoin sadunomaista onnellista kohtaloa. Samalla myös pelkäsin sitä. Pettyisinkö kirjaan jos niin kävisi. Mutta miten tytölle käy? En kerro, lukekaa!
lauantai 3. tammikuuta 2009
Näin meillä
Ehkä pienen selityksen paikka. Olemme asuneet tässä asunnossa vuoden verran eli kun muutimme tänne oli Pallero vasta syntynyt. Vaikka ideoita pyöri päässä, ei valvomiselta jäänyt aikaa remonttihommiin. Mitä nyt parit aivan hillittömät tapetit oli vaihdettava. Tämä asunto ei mielestäni ole mikään arkkitehtuurin kukkanen, joten nyt kun jo vähän jaksamme, muokkaamme tätä perheemme näköiseksi ja oloiseksi. Nyt se siis tarkoittaa sitä, että teemme (lue mies tekee) ikkunoita työhuoneen ja olohuoneen väliseen seinään lisäämään valoa ja avaruutta. Erityisesti työhuone on ollut pimeä suiro huone. Odotan innolla, miten visioni toteutuvat käytännössä. Laitan kuvia sitten kun projekti valmistuu.

Esikoinen hyödynsi tilanteen ja piirteli seinälevyt täyteen avaruusolentoja. Ihan sääli heittää roskikseen.
torstai 1. tammikuuta 2009
Jatkoa kekkereille
Illalla kävimme kävelyllä, mutta rakettien paukkeen takia se jäi lyhyeksi. Erityisesti esikoinen pelkäsi kovia paukahduksia. Keskimmäinen tuntui ottavan isosiskostaan esimerkkiä, kun taas Pallero viihtyi rattaissa erinomaisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)