keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Rauhallista Joulua kaikille!





Olen ollut Joulun suhteen itse rauhallisuus. Eilen illalla yöllä totesin, että pieni kiire ja panikointi olisi ollut kyllä jopa paikallaan. Puikot kilkattivat, sokerikuorrute pursui, nonparellit ropisivat ja lahjapaperi kahisi. Pitkälle yöhön. Mutta valmista tuli. Ja joulutunnelma on ihan kohdillaan. Odotan innolla reissua Poriin ja yhteistä aikaa sukulaisten ja ystävien kanssa.


Yksi sukulaistyttö saa huovutetuista palloista ja kultaisista puuhelmistä tehdyn kaulakorun.

Veljenvaimo saa pipon ja äitini baskerin Novitan Purosta. Mummuni saa baskerin ihanan pehmeästä lilasta alpaca-langasta ja veljeni mustat villasukat 7 veljestä -langasta. 



 

Saimme mieheni kanssa brilliantin idean tehdä pikkumökkejä piparitaikinasta. Idea vain syntyi niin myöhään, että hosuimme nekin valmiiksi eilen illalla myöhään. Mieheni teki arkkitehtipiirustukset, joiden mukaan suunnitelma toteutettiin. Kuvan piparimökit ovat siis noin 10-20 sentin kokoisia, eli oikeastikin ihan pikkuruisia. Pihamaalta löytyy kuusia, tatteja ja autoja. Onpa yhden katolle tehnyt lentokonekin pakkolaskun.


TODELLA IHANAA JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE!
♥PEANUT ♥

 

maanantai 14. joulukuuta 2009

Kalenterisatoa





Oliko se nyt lokakuussa vai marraskuussa kun teimme visiitin titinalle-taloon, ja saimme kotiin viemisiksi kuvakalenterit. Ne kaivettiin tietysti marraskuun viimeisenä päivänä kaapin sisältä kaapin oveen. Joulusukat ovat omaa tuotantoa tältä vuodelta ja ne ripustettiin nappi/lenksu -yhdistelmän avulla kaapin oven kahvaan. Koska emme vietä joulua omassa kodissamme tai edes Tampereella, ostimme ja koristelimme kuusenkin jo joulukuun alkupäivinä. No, kuusikaupassa myyjä kysyi, saisiko antaa lapsillemme suklaakalenterit. Suostuin toki, kiva yllätys lapsille. Päiväkodista lapset toivat vielä mukanaan Partion lahjoittamat kuvakalenterit. Se ja suklaakalenteri niitattiin myös sinitarralla kaapin oveen. Jokaisella kolmella lapsellamme on siis neljä kalenteria. Ensi jouluna ei ole. Ensi vuonna muuten lähetän joulukortitkin ajoissa. Joo joo.
Posted by Picasa

tiistai 8. joulukuuta 2009

Jouluvalmisteluita








Olen ehtinyt tekemään jouluvalmisteluita jo ihan kiitettävästi. Itseasiassa paljon enemmän kuin monena edellisenä vuotena tähän aikaan. Johtunee siitä, etten ole raskaana ja vietä montaa tuntia päivässä vessanpönttöä tervehtien. Talossa ei myöskään ole pientä vauvaa, joten olen tietoinen siitä, että joulu on tulossa. Olen huomattavasti enemmän hereillä ja henkisesti läsnä kuin moneen vuoteen. Nii'in, ei kai sitä voi herätä jos ei välillä nuku. No, nyt on nukuttu ja koulu huolehtii henkisestä vireydestä. Kaikki on oikeastaan tosi hyvin ja elämä on mallillaan. Kaikenlaista on tullut väkerrettyä ja väkerretään lisää. Niistä kuitenkin lisää tuonnempana, kunhan saan synkronoitua kameran, aivot ja tietokoneen.
Posted by Picasa