Osuin kahvihyllylle juuri kun näitä ihanuuksia purettiin laatikosta, joten mukaanhan se lähti. Enhän mä nyt yleensä, mutta kun näitä saa vain rajallisen ajan ja se on niin ihana ja melkein tarvittiinkin tällainen, eikä se nyt niin paljoa maksanutkaan...

Kirjastosta hain ison kasan lasten kirjoja ja niitä dekkareita, joista aina lupaan pitää taukoa. Yhden valinnan tein kirjastossakin ihan ulkonäön perusteella. Kreetta Onkelin kolumneja sisältävä "Luulotieteen kandidaatti" on hauskalla nimellä varustettu pieni ja kaunis kirja. Odotan mielenkiinnolla lähempää tuttavuutta.

Trikookaupassa kävin ihastelemassa uusia kankaita, ja muutama pala tarttui mukaankin.

Ja suureksi yllätyksekseni siellä oli myös (jousto)froteita kahdella eri kuviolla. Rohmusin heti parhaat palat päältä. Noistahan syntyy vaikka mitä ihanuuksia, kun vaan saisi aikaiseksi tehdä.

Kirpputori oli kiinni, mitä en kotoa lähtiessä muistanut, joten kirpparilöytöjen tilalla esittelen kuinka taitava kaappien avaaja Pallero jo on ja kuinka hän on jo niin pitkäkin, että yltää ihan leipähyllylle saakka. Nero!

Never ending story

Minulla on muutamia kirjoja, jotka ovat kummitelleet mielessäni pitkään. Toinen on Richard Adamsin "Ruohometsän kansa". Jo lapsena isäni kehui kirjaa ja kannusti lukemaan. Aloitin, mutta teini-iän uhmaisuuden kynnyksellä pidin kirjaa lapsellisena ja tyhmänä. Kaniinit seikkailivat, pah! Kokeilin myöhemmin uudestaan, mutta syystä tai toisesta en päässyt koskaan loppuun. Tai oikeastaan edes alkuun. Kirja osui aikuisiällä hyppysiini kirpputorilla, ja nyt se on makoillut hyllyssäni jo pari vuotta. Pari viikkoa sitten päätin selättää sen ja aloin lukemaan. Olen varmasti kypsynyt vuosien varrella, koska kirja ei ollut mielestäni naiivi, vaan älykäs ja syvällinen. Sitä voi lukea myös hauskalla ja helpolla tavalla, mutta kirjaan voi helposti uppoutua. Kirja on hyvin inhimillinen päähenkilöiden kaniiniudesta huolimatta. Ei kuitenkaan liian inhimillinen, mielikuvituksessa hyppelevät koko ajan kanit, eivät ihmiset. Hyvä kirja. Klassikko, mikä kannattaa lukea.

Pian tartun myös toiseen kummituskirjaani. Axel Munthen "Huvila meren rannalla" jäi minulla taannoin kesken umpparileikkauksen, muuton, eron ja monen muun asian vuoksi. Muutaman kerran olen tätäkin aloitellut uudestaan, mutta kesken on jäänyt kun ei ole ollut aikaa keskittyä. Hektisessä vauvavaiheessa olen aina turvautunut dekkareiden helppouteen ja koukuttavuuteen. Myös tämän kirjan olen kantanut kotihyllyyn kirpputorilta muistuttamaan olemassaolostaan. Tämän kirjan kanssa etenin kuitenkin vain muutamien sivujen päähän lopusta, joten uskallan kehua. Upea klassikko tämäkin.

Syynä blogihiljaisuuteeni on tämä.

Meillä sairastetaan vatsatautia, kahdella tulee ylhäältä, yhdellä alhaalta ja neljännellä molemmista päistä. Itse olen säästynyt, mutta aika menee hoivatessa. Niin ja pyykkiä pestessä.

Bakades kakades

Mies lähtee torstaina työmatkalle, joten jään yksin pitämään linnoitusta pystyssä. Takaisin siippa palaa lauantai-iltana ja sunnuntaina on sitten keskimmäisen synttärit. Olen leiponut ja pakastanut etukäteen, ettei koko viikonloppu menisi ihan mahdottomaksi. Harmi vain, ettei siivoaminen onnistu etukäteen.

Viikko on mennyt juhlia suunnitellessa, lahjaa tehdessä ja lukiessa ihanaa kirjaa. Pidin Virpi Hämeen-Anttilan kirjasta "Sokkopeli", mutta rakastuin "Alastonkuviin". Miten ihanasti kirjailija kuljettaa kirjan päähenkilöitä mukanaan läpi vuosien ja tapahtumien. Päähenkilöitä yhdistää taide; sen tekeminen ja tulenpalava rakkaus ja intohimo siihen. En ole vielä saanut kirjaa loppuun, mutta so far so good. Elämänjanoa, himoa ja rakkautta ihan pakahtumiseen saakka.

Kirjasatoa

Uusia kirjoja on tupsahdellut kirjasatooni ja viimeiset kaksi lukemaani kirjaa ansaitsevat mielestäni sanan tai pari.

Joel Haahtela on kirjailija, josta kiinnostuin kun tarpeeksi monet hänet blogissaan mainitsivat. Kun kirpputorilla sitten huomasin Haahtelan "Naiset katsovat vastavaloon" parilla eurolla, en epäröinyt hetkeäkään. Pidin Haahtelan kepeästä kerronnasta ja henkilökuvista. Vaikka kirjasta pidin ja sitä suosittelen, jäin kuitenkin kaipaamaan jotain. Tarinassa ja kerronnassa oli aineksia kunnon draamaan, joten olo oli jälkikäteen hieman valju, koska sitä ei koskaan syntynyt. Kirja pysyi loppuun asti yhtä "seesteisenä".

Mutta sitten raikuvat ablodit seuraavalle kirjalle, joka on TATTADATATTATTATTATTAA Susanna Alakosken "Sikalat". Kuvassa on ainoastaan jonkun lehden ylistävät arvostelut, koska itse kirja oli kirjaston vip-laina, mikä piti kiikuttaa nopsaan takaisin. Ihailen Alakosken tyyliä kirjoittaa, jonka taitaa myös muutama suosikkibloggaajistanikin. Lauseet ovat paikka paikoin hyvin lyhyitä. Niin lyhyitä, että mielessäni kuvittelen Waltarin tuhahtelevan. Itse kertomus on rakastettava, karu, toiveikas. Tarinan päähenkilölle toivoin sadunomaista onnellista kohtaloa. Samalla myös pelkäsin sitä. Pettyisinkö kirjaan jos niin kävisi. Mutta miten tytölle käy? En kerro, lukekaa!

Kyä tässä jotain häikkää o

Nukenrattaat ja minä piristyttiin. Rattaat saivat nilkuttavasta eturenkaasta huolimatta jatkoaikaa uudella istuinkankaalla. Minä puolestani luin Sinikka Nopolan kirjan "Kyä tässä jotain häikkää o". Kirja on kevyt, hauska ja osuva. Huomasin illalla sängyssä "myhähteleväni" itsekseni. Kirja oli juuri sitä mitä pimeisiin iltoihin kaipasinkin (tietämättäni.) Tuli niin hyvä mieli, että aamulla jaksoin taas lähteä lenkillekin. Suosittelen.

viipaloitu villatakki

Kirjaston uutuus-hyllystä nappasin mukaani houkuttelevan näköisen Sanna Halla-Ahon ja Jenni-Justiina Niemen "Viipaloitu villatakki ja muita tuunauksia". Kotona sain hädin tuskin takin heitettyä nurkkaan, kun jo istuin tuolille kirja kourassa ja intoa puhkuen. Mutta se into kyllä laantui nopeasti. Kirjan kuvat ja tunnelma ovat kauniita, mutta jotain vain jäi puuttumaan. Inspiraatio ainakin. Kirja toimii parhaiten sellaiselle, joka ei ole vielä näin uppoutunut käsityöblogeihin tai sellaiselle, joka ei ole vielä namustellut "Viritettyä" ja "Jujua" moneen kertaan.