maanantai 3. elokuuta 2009

Kalliit kanttarellit



Käveltiin esikon kanssa metsän poikki kaupasta kotiin ja poimittiin kaikki löytämämme vadelmat ja kanttarellit. Heinänuha alkoi vähän vaivata ja ilmeisesti pikkaisen rapsuttelin kutiavaa silmääni samalla hierasten roppakaupalla allergeeneja suoraan sidekalvolle. Ensimmäisenä huomasin kotona, että oikea silmä punoittaa. Seuraavaksi tyttö huomasi, että kasvojeni oikea puoli on kokonaan ihan punainen. Kun sitten kävelin peilin ohi, meinasin pudottaa kahvit lattialle pelkästä säikähdyksestä. Koko sidekalvo oli niin turvonnut, että näytti siltä kuin koko sidekalvo olisi lähtenyt irti tai silmä olisi täynnä geeliä. Lääkitsin itseni parhaani mukaan, mutta kun tunnin päästä tilanne ei alkanut helpottamaan vaan päin vastoin paheni, vein tytön naapuriin hoitoon ja tilasin taksin ensiapuun. Sain kortisonia sisältäviä silmätippoja ja silmä oli jo illalla normaalin näköinen (ei tosin normaalin tuntuinen). Vaikka taksikuskille uhosinkin hakevani jatkossa sienet torilta kun tulisi halvemmaksikin, olen edelleen sienestänyt ilolla ja ahkerasti.

Kuvissa viime päivien kotkotuksia ja anopilta saamani ihana puukori, joka on siis vanha ja aito ihan vuodelta 1966.

4 kommenttia:

Puisto kirjoitti...

Kantarellit on herkullisia, mutta tuo on oikeasti niin kamalaa. Voi sentään, kun kaikki meni kuitenkin hyvin. Koitahan jaksella siellä!

Itse olen ihan kauhean allerginen pähkinöille ja kiiwille. Kerran jouduin ensiapuun kiiwiä sisältäneen kakun takia. Ei ollu kivaa ei.

Allergiat on kamalampia kuin saksalaisen tv-sarjan poliisin viikset!

Peanut kirjoitti...

:=D Kylläpä taas hekottelin tuolle viimeiselle kommentille.

Mutta Papi, missä sinun blogisi on. Tulipa outo ja haikea olo kun blogisi oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Ilmoitathan itsestäsi jos luet tämän :(

Puisto kirjoitti...

Onko mulla taas jotain häikkää siellä.. Tein illalla jotakin asetuksissa ja olen sitten sössinyt varmaan jotain. Nyt on vähän kiirus, mutta korjailen asian kyllä. Kiitti kun ilmoitit!

Puisto kirjoitti...

Blogini kanssa on jotakin tapahtunut, mutta tästä löydät mut jälleen, tervetuloa!