Sur sur

Tein nyt sitten niitä aluspaitoja tytöille. Palleron takin jälkeen oli itse asiassa mukava surautella jotain helppoa ja mutkatonta. Purkista löytyi vielä pari nyssäkkää ruskeaa trikoovinonauhaakin, joten resoria jouduin leikkelemään vain vähän. Tylsää puurtamista homma ei siis ollutkaan kuten ennustin, vaan mukavaa leikkiä värikkäillä trikoilla. Kuvissa näkyy suurin osa, mutta ei kuitenkaan kaikki paidat. Yksi odottaa vielä hihan ompelua, ja muutama on napattu käyttöön suoraan tehtaalta eli ovat jo pesussa.

Muistin tueksi

Meillä sairastellaan edelleen ja nyt oli minun vuoroni. Ja jälleen kerran tuli todettua, että äidin ei passaisi sairastella. Kuume oli kuitenkin sen verran kova, että kaatoi sänkyyn ihan väkisin. Koska en ole saanut aikaiseksi mitään (paitsi lelunallen pipon isolla puikolla ja paksulla langalla), esittelen vuorostani muistikirjani.

Muistikirjaltani en vaadi paljoakaan, vain että sivut saa suht helposti auki, eikä siinä ole rivejä tai ruutuja. Käytän muistikirjaa harvakseltaan, se on yleensä aina hukassa tai unohduksissa. Siksi minun kohdallani on tärkeämpää esitellä KYNÄ. Zigin millenium 01 terällä on monien kokeilujen jälkeen osoittautunut parhaaksi. On minulla toki muitakin kyniä, mutta niillä kirjoittaminen on vaikeaa. Jopa käsiala hangoittelee vastaan ja muuttuu lähes lukukelvottomaksi.

Muistikirjani ei ole myöskään mitenkään pyhä. Jos ei nopeasti muualta löydy paperia kauppalistan tekoa varten, irtoaa siitä sivu. Usein sieltä löytyy myös piirustuksia, joita en millään muista piirtäneeni.

Lunta ja tehtailua

Ulkona pyryttää. Jos ei tarvitsisi hoitaa kipeitä lapsia, lähtisin kävelylle. Suomen myrskyissä kun on kiva tarpoa. Muistan lapsuudestani, kuinka lähdin usein kävelylle kesän rankkasateen aikoina ja pulahdin uimaan läheiseen jokeen. En koskaan tavannut retkilläni ketään.

Tänään olen kuitenkin mittaillut lääkkeitä monesta purkista ja kylvettänyt kuumeesta hikistyneitä lapsia.


Ompelurintamalla ei tapahdu mitään luovaa, vaan pikemminkin puuduttavaa sarjatyötä. Lapset tarvitsevat aluspaitoja. Niihin saa kuitenkin mukavasti tyhjennettyä trikoovarastoa. Ehkäpä tylsimpiin kankaisiin pitäisi kuitenkin keksiä jotain piristystä...

Varokaa karhuja!

Tampereella on nähty hiippailevan karhupariskunnan, vaikka uutisten mukaan kaikkien Suomen karhujen pitäisi olla jo talviunilla. Otsot tunnistavat nimen Finlayson.

Pallerolle syntyi uusi kyläilytakki ja synnytystuskat olivat melkoiset. Isoinpapu postasi avaruudellisen hahmottamisen vaikeuksia ja myös täällä se oli ongelmista suurin. Voi itku, miten vaikeaa oli vääntää ja kääntää vuoria, päällikangasta, hihoja, resoria ja huh huh. Ratkojaakin jouduin siis käyttämään useaan kertaan. Paljon jäi vielä parantamisen varaa, mutta olkoon. Ihan kiukusta tekisi mieli tehdä tytöillekin takit samoilla kaavoilla ja katsoa opinko mitään vai onko pääni juuri niin laho kuin pelkään.

Kankaaksi riitti jämäsuiro, teddykangastakin löytyi iso pala ja resoriakin oli jo jemmassa, sain jopa arpoa värien välillä. Vain vetoketjun kipaisin lähiompelimosta. Edullinen takki siis.

Ihanuus

Viime päivät ovat täyttyneet vaaleanpunaisista ajatuksista. Minusta tuli taas täti ja lapset saivat uuden serkun. Tätiydessä on jotain niin mahtavaa, se on erilaista kuin äitiys. Veljen lapset ovat niin lähellä, niin rakkaita. Mutta vailla sitä suurinta huolta ja huolenpitoa. Kermat päältä...

Kevätmielellä

Sulovilenismin vuoksi rohmusin kädentaidot -messuilta Novita mamboa, tarkoituksena virkkailla pipoja. Inspiraation tähän sain elohiireltä. No, ei tullut pipoa. Tuli baskeri. Lisäksi tuli hieman pikkuinen baskeri, ei peitä korvia, ei siis sovellu syyskäyttöön alkuunkaan. Mutta sen verran soma baskeri syntyi, että eiköhän se keväällä jonkun päässä keiku. Ylpeä olen siitä, että desing on minun ja tyttäreni yhteinen: hän sormivirkkasi nuo lakissa keikkuvat nauhat.

Vain yksi malleistani oli kotona ja sekin väärää sukupuolta. Ja pitipä vielä puuhaan suostutella juustolla mikä on hamstrattu poskeen.

Vessataidetta

Tämä Kaj Stenvallin pikkutaulu tuli meille vuosia sitten muistaakseni tuparilahjaksi. En tiedä, kuinka mielissään lahjan antaja on ollut taulun sijoittamisesta, mutta minusta vessa on sille oiva paikka, se luo teatterin väliaikatunnelmaa kultakehyksineen ja käsilaukkuineen.

Kaakeliin on puolestaan hypähtänyt ihka aito hammaspeikko muistuttamaan hampaiden harjauksen tärkeydestä. Olen kiinnittänyt sen Anu Harkin Viritetty-kirjan innoittamana kontaktimuovilla.

Tässä uusin taiteellinen teoksemme. Tämä ihana grafiikka muutti meille kädentaidot -messuilta. Syy, miksi se päätyi vessaamme, on tuo vanha puinen lääkekaappi. Se antaa työlle kauniit kehykset ja ne kaunistavat toinen toisiaan. Vessan valo on niin outoa ja salama heijastelee kiusallisesti (joskaan ilmankaan ei pärjää), että tämäkin teos jää valokuvassa valjuksi. Valju se ei kuitenkaan missään nimessä ole, vaan ihanan lämpöinen ja hyvin tunnelmallinen.

Työn on tehnyt Reetta Isotupa-Siltanen Joutomaasta ja sen nimi on "armaani, ainoani, aina".